Copy
LASSO-HANKKEEN SYYSKIRJE 2020
Piirroskuva LASSO-hahmoista kuvituksena
SYKSY ON ALKANUT TOIMINNAN TÄYTEISESTI
Tervehdys kaikille LASSO-hankkeen Uutiskirjeen lukijoille. Kesälomien jälkeen LASSOn toiminta on lähtenyt käyntiin monipuolisesti. Keväältä siirtyneet kurssien aloitukset ja lopetukset ovat toteutuneet, uusia kursseja on päästy ideoimaan ja työkalupakin taustatyötä on tehty yhteistyökumppanien kanssa. On ollut ihana päästä taas tekemään asioita kasvotustenkin.  

Osa toiminnasta on toteutunut verkossa. Me olemme opetelleet ja oppineet uusia tapoja ja menetelmiä, jotka mahdollistavat yhteistä työskentelyä myös erilaisissa verkkotapaamisissa. 
Sanapilvessä perheiden palautteista poimittuja sanoja ja sanapareja
Poimintoja perheiden palautteista LASSO-kursseilta.
Turvallisuus ja koronaviruksen leviämisen hillitseminen on edelleen tärkeää. Seuraamme ohjeita ja suosituksia ja toimimme niiden mukaan.
Valokuvassa pehmolelut Leevi ja Liisa matkalaukussa kasvomaskit päällä
Sisarussuhde vahvemmaksi- kurssi Pikku-Syötteellä

Oulun seudulla päästiin aloittamaan keväältä siirtynyt "Sisarussuhde vahvemmaksi"- kurssi elokuun alussa. Kurssipaikkana on Hotelli Pikku-Syöte. Ensimmäisen kolmen päivän jakson aikana tutustuttiin toisiimme, nautittiin luonnosta ja tehtiin erilaisia asioita sekä perheinä, että lapset ja aikuiset omissa ryhmissään. Päivien aikana mietittiin sisarussuhdetta sekä lasten ja perheiden vahvuuksia. Jokaiselle löytyi seuraa ja uusia tuttavuuksia isosta joukosta. Kurssista vastaavat TATU ry ja Invalidiliitto.

Tässä henkilökunnan tyylinäyte yhteistoiminnallisista leikeistä
Jos videossa ei näy heti tekstityksiä, niin saat ne päälle YouTubessa oikeasta yläkulmasta kolmea pistettä klikkaamalla ja valitsemalla tekstitykset suomi. 
Piristystä perheeseen- kurssi Varalassa
Adoptioperheille suunnattu kurssi "Piristystä perheeseen" käynnistyi Varalan urheiluopistolla elokuussa. Tämä kerta oli ensimmäinen kolmesta kahden päivän jaksosta. Lapset viihtyivät hyvin ja leikkipuisto oli kuulemma ihan parasta. Vanhemmat olivat tyytyväisiä siitä, että pääsi asioiden äärelle, joista ei ole aiemmin päässyt puhumaan. Kurssista vastaavat Lihastautiliitto, Aivoliitto ja MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö. Kurssia on suunniteltu Adoptioperheet ry:n kanssa.
Adoptioperheiden kurssille oli niin paljon hakijoita, että keväällä 2021 järjestetään toinen vastaava. Perheet, jotka eivät nyt mahtuneet mukaan ovat etusijalla tälle kurssille.
Valokuvassa lapsi selin kyykyssä veden äärellä
Valokuvassa tyttö pehmolelu kasvojen edessä leikkipuistossa
YY-KAA-KOO-HEP!- kurssi Yhden vanhemman perheille käynnistyi Espoossa
Kurssille tuli mukaan neljä upeaa äitiä ja kuusi reipasta lasta. Kurssin ensimmäinen YY- päivä oli lauantaina 29.8 Hotelli Nuuksiossa. Silloin tutustuttiin ja mietittiin omat kurssitavoitteet. KAA- päivät pidettiin syyskuussa ja kurssi huipentuu KOO- päiviin syyslomalla. Äidit kokivat, että vertaisuus löytyi nopeasti ja #onneksionjoku joka ymmärtää. Tästä kurssista vastaavat EpilepsialiittoHarvinaiskeksus Norio ja Munuais- ja maksaliitto. Kurssia on suunniteltu yhdessä Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry:n kanssa.
Valokuvassa metsäpolku ja siinä silta
Valokuvassa Poweria perheestä lautapeli ja Arjen taito-lomake
Kaksi lyhyempää kurssia luvassa pääkaupunkiseudulla
LASSO-hankkeessa on käynnissä kahden neljän tapaamisen pituisen kurssin suunnittelu yhteistyökumppanien kanssa. Loppuvuodesta on alkamassa kurssi perheille, joissa lapsi on saanut uuden apuvälineen. 
Mainos on linkki nettisivuillemme. Hakuaika päättyy 20.11.2020.
Kurssimainos Apuväline ystäväksi- kurssista. Kuva on linkki nettisivuillemme kurssin esittelyyn
Maahanmuuttajataustaisten perheiden kurssia suunnitellaan ja toteutetaan Monik Vantaa ry:n Yhteistyöllä parempi yhteisö- hankkeen kanssa. Perheitä on kutsuttu ideapajaan lokakuussa.
Tyhjennä ja tankkaa- verkkoryhmä kokoontuu marras- joulukuussa 2020
Haku verkkoryhmään jatkuu 3.11.2020 asti. Mainos on linkki nettisivuillemme.
Kurssimainos Tyhjennä ja tankkaa- kurssista. Kuva on linkki nettisivuillemme kurssin esittelyyn
Nettisivuiltamme löytyy tietoa kursseista ja ajankohtaisista asioista. 
www.perhesope.fi
Lopuksi pieni piriste päivääsi tehtäväksi läheistesi kanssa
Valokuvassa tehtäväkortti, jossa on kuusi eri tehtävää
Heitä noppaa tai pyydä jotakuta sanomaan numero 1 ja 6 välillä. Tehkää yhdessä luvun osoittama tehtävä 🥰
Ihanaa syksyä kaikille 🧡
Facebook
Twitter
Website
©2019 LASSO-hanke

Jos yhteystietosi muuttuvat tai haluat
peruuttaa uutiskirjeen, ilmoitathan meille!

LASSO-hanke, Timo Rautiainen
timo.rautiainen@muma.fi
+358 50 3427140






This email was sent to <<Sähköpostiosoite>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
Munuais- ja maksaliitto ry · Ratamestarinkatu 7 A 7krs · Helsinki 00520 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp