Copy
Kirjeen otsikko
24.9.2017

Lapin Kirjallisuusseuran jäsenkirje
Syyspäiväntasaus; tapahtumatäyteinen kesä takana  ja aktiivinen kirjasyksy edessä.
Odotettavissa on vilkas ja mielenkiintoinen toimintasyksy!
 

Lähitulevaisuuden tapahtumatSeuran hallitus on päättänyt osallistua Torniossa Aineen taidemuseossa 28.-29.10.2017 järjestettävään Taidebasaariin. Olemme ilmoittautuneet mukaan, jotta yhdistyksen jäsenet saisivat  markkinointimahdollisuuden tuotannolleen. 

Odotettavissa on, että Torniossa syksyisin pidettävät Taidebasaari-tapahtumat jatkunevat vuosittain, joten toimintamalli voi olla jatkuva. On myös mahdollista, että Rovaniemen Korundissakin alkaisi vastaava toiminta, mutta siitä lisää tuonnempana. 

Tule siis mukaan Taidebasaariin! Nyt voi  ilmoittautua seuran sihteerille Raili Ilolalle (lapinkirjallisuusseura@gmail.com). Seuran esittelypöydän ääreen voi varata vuoron  2 henkilölle 2 tunniksi kerrallaan. Varausajat 28. ja 29.10.  klo 11-17 ovat tarjolla vain seuran jäsenille. Ilmoita itsellesi sopiva aika Railille hyvissä ajoin, viimeistään 22.10. mennessä. Hän huolehtii osaltamme järjestelyistä paikan päällä.
Linkki Taidebasaariin »

Tekijöiden päivä  ja yhdistyksen syysvuosikokous joulukuun 2. päivänä Torniossa
Toimintasuunnitelman mukainen Tekijöiden päivä järjestetään perinteiseen tapaan, nyt Tornion kirjastossa 2.12.2017 klo 11-13. Tekijöiden päivän ohjelmaan kuuluu Lapissa asuvien kirjoittajien vuoden aikana julkaisemien kaunokirjallisten tuotteiden esittely. Lapin ulkopuolelta mukaan mahtuvat vain ne kirjoittajat, jotka ovat Lapin Kirjallisuusseuran jäseniä. Paikalle tulevat tekijät haastatellaan ja heille tarjotaan tilaisuudessa mahdollisuus markkinoida ja myydä uutuustuotteitaan. Ilmoittautumiset tapahtumaan ja esitettävä kirjallinen materiaali pyydetään lähettämään Lapin kirjallisuusseuran osoitteella tai sähköpostilla (lapinkirjallisuusseura@gmail.com) marraskuun 22. päivä mennessä. 

Tekijöiden päivän yhteydessä, klo 14.00,  julkistetaan myös Suomen Kulttuurirahaston Lapin maakuntarahaston ja Lapin Kirjallisuusseura ry:n järjestämän Lapin Satumaa -kirjoituskilpailun voittajat. Samassa yhteydessä julkistetaan kilpailuun lähetetystä materiaalista valikoiduista saduista  koostettu Lapin Satumaa-satukirja. Klo 13-14 on mahdollisuus lounastaa ja samalla kuulla Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston edustajien kertovan apurahojen hausta.

HOX! Jos olet julkaissut 15.11.2016 jälkeen omakustanteen, mutta et ole toimittanut sitä Lapin maakuntakirjaston Lappi-osastolle, ilmoita tiedot meille ja ota asiassa myös yhteyttä Lappi-osaston kirjastonhoitajaan Irene Piippolaan.
Lisätietoa Tekijöiden päivistä »

SyysvuosikokousLapin Kirjallisuusseura ry:n sääntömääräinen syysvuosikokous ilmoitetaan pidettäväksi Torniossa sunnuntaina 2.12.2017 Aineen Taidemuseon kahvilatilassa kello 14:15 alkaen. 

Sydämellisesti tervetuloa seuraamaan Tekijöiden päivän ohjelmaa ja osallistumaan yhdistyksen syyskokoukseen.i
Lapin Kirjallisuusseuran säännöt »

Sodankylän kirjoittajakurssi
Ennakkotieto: Lapin Kirjallisuusseuran ja Revontuli-Opiston kirjoittajakurssit 2018  ensi kesäkuussa järjestetään perinteiseen tapaan. Asiasta tiedotetaan tarkemmin opetusohjelman valmistuttua.
Lisätietoa kirjoittajakursseista»

Jäsenlehti Lapillinen numero 44Lapillinen-jäsenlehti ilmestyy marraskuun aikana. Otamme edelleen vastaan juttuja, novelleja, runoja tai mietelmiä Lapilliseen nro 44 teemalla: ”“Suomi 100 vuotta lappilaisen kirjallisuuden kautta”.

Kirjoitusten tulee olla lyhyitä, pituus max 3500 merkkiä eli runsaan A4-liuskan verran 1,5 rivivälillä.  Aineisto 5.10.2017 mennessä mieluiten sähköpostitse lapillinen@gmail.com tai postitse toimitussihteerille osoitteeseen: Tapani Tavi, Valtatie 44, 99100 Kittilä. 


Linkki Lapillisiin »

Talven harrastusryhmät käynnistyvät

Runorupeama – Draamarepeämä -hankkeessa aktivoidaan lappilaisia runojen ja draamatekstien kirjoittajia keskinäiseen tekstien kirjoittamis- ja arvioimistaitojen kehittämiseen. Hankkeessa hyödynnetään Internetin kommunikaatiosovelluksia. Jos olet kiinnostunut osallistumaan em. toimintaan ilmoita aikeistasi Erkki Kailalle.
 

Pidä meidät ajan tasalla ja päivitä tietosi seuran ylläpitämään jäsenrekisteriin!
Yhdistyslain edellyttämä jäsenluettelo vedostetaan jäsenrekisteristä vuoden loppuun mennessä. Päivitä osaltasi mahdolliset muutokset tietokantaan seuraavasti:

Avaa nettiselaimessasi sivu: https://lapinkirjallisuusseura.yhdistysavain.fi/r/
Kirjaudu sisään sähköpostiosoitteellasi ja itse antamallasi salasanalla.
Tee muutokset avautuviin kenttiin ja toimi samassa yhteydessä annettujen ohjeiden mukaisesti.

 Tietoverkko tukee  yhteydenpitoa monin tavoin

Jo yli 90 % seuran jäsenistä tavoitetaan sähköisesti. Saat seuran jäsentiedotteet ja jäsenmaksua koskevan laskun suoraan sähköpostiisi. 
 
Antoisaa syksyä kirjallisuuden parissa!
Erkki Kaila

puheenjohtaja
Lapin Kirjallisuusseura
gsm +358 40 3626155
Ounasjoentie 5 A 8, 96200 Rovaniemi

lapinkirjallisuusseura@gmail.com
www.lapinkirjallisuusseura.fi
 
Twitter
Facebook
Nettisivut
Pinterest
 
Tiedote on postitettu Lapin Kirjallisuusseuran jäsenille.

 eroa postituslistalta | muokkaa tietojasi 

Email Marketing Powered by Mailchimp