Copy
Jäsentiedote
18.06.2015 Hyvä Lapin Kirjallisuusseuran jäsen!Lapin kesässä voi nauttia monista virkistävistä kirjallisuustapahtumista. Tiedotteessamme esiteltävät KulttuuriKolari, Kirja Kylässä 2015, RunoRajaton ja Runoköngäs tarjoavat runo-, teatteri-, musiikki- ja tanssiesityksiä sekä paneelikeskusteluja. Kahdessa jälkimmäisessä tapahtumassa jokaiselle tarjoutuu myös mahdollisuus esittää omia runojaan julkisella estradilla. Kannattaa siis tutustua tapahtumien ohjelmistoon!

Sodankylän kirjoittajakurssiKurssilla kirjoitettiin tänä vuonna tuulisessa ja kylmässä säässä, mutta sen ei annettu pilata lämmintä ja innostunutta tunnelmaa. Verkkosivuiltamme voit lukea Arja Vasaman tekemän kattavan koosteen päivien annista. 

Lapillinen kulttuurilehtien joukkoon

Kultti ry on hyväksynyt Lapillinen-jäsenlehtemme kulttuurilehtien joukkoon, mistä olemme tietysti ylpeitä. Seuraava lehti ilmestyy marraskuussa. Kiitämme jo nyt meille lähetetyistä juttuehdotuksista.

 
Kolarin kirkonkylässä tapahtuuKulttuuriKolari  25. - 28.6.2015Torstaina 25.6. kirjailijavieraina ovat kirjalliseen kärkikaartiin singahtaneet Milla Ollikainen ja Aki Ollikainen, jotka kertovat teoksistaan ja kirjailijaelämästä. Heitä haastattelee kolarilaislähtöinen kirjabloggaaja ja kustannustoimittaja Hanna Pudas.

Perjantaina 26.6. klo 16.00 Martti ”Huuhaa” Innasen taidenäyttelyn avajaiset. Taidehistorioitsija Satu Itkonen johdattaa Innasen taiteen taikamaailmaan.


Lauantaina 27.6 jäsenemme, kolarilaiskirjailija Kalle Tenhunen julkistaa romaaninsa Kiveliön yksinäinen.


KulttuuriKolarin ohjelmisto »
Meltosjärvellä Yrttitarhan Teetuvalla
lauantaina 4.7. klo 13 alkaen
Kirja Kylässä 2015 

FT Soile Ratavaara-Peltomaa alustaa aiheesta Nykyajan eräkirja – faktaa, fiktiota vai asiaproosaa

Tapahtuman yhteydessä on mahdollisuus myydä ja esitellä tekijän omaa kirjallista tuotantoa. 

Omista erä- tai luontoaiheisista 1-2 arkin ”pöytälaatikkoteksteistä” saa palautetta, kun lähettää ne 24.6. mennessä Marja Tuomiselle, Yrttipolku15, 95675 Meltosjärvi tai sähköpostiin tuomisyr@tuomis.com. Tekstit voi jättää myös Ylitornion kirjastolle osoitteella Kirja kylässä 2015. Lisätietoja: Marja Tuominen puh. 040 011 0006.

Tervetuloa!
Annikki Kariniemi - kirjallisuusseura

Lauantaina 8.8.2015 klo 13 alkaen Torniossa RunoRajaton – estradi myös Sinun runoillesi

Paikka: Åströmin kartano ja sen pihapiiri, Keskikatu 26, Tornio. 

Teema: Kansan runous – perinteet ja ajan rytmi. 

 


Mukana mm. Nukketeatteri Kepponen Iisalmesta näytelmällä Elias sekä Anu Tallavaara ja Suvi-Tuuli Kaleva Oulusta Rytmiä evääksi – esityksellään. Pälvi Rantala Rovaniemeltä ilahduttaa omilla lauluillaan/runoillaan sekä Leila Koivumaa-Kämpe Haaparannalta saaga- ja runoesityksellään.  Teatteri Raja Torniosta tuo puolestaan Åströmin Riihiteatterin lavalle Osotelman kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven elämästä. Myös Tornion kansalaisopiston Draama- ja Sanataideryhmä sekä Tanssii Tätien Kanssa ry:n Senjoorat esiintyvät. Lisäksi tapahtumaa värittävät runollisella tanssi-ilmaisullaan Tornion tyttäret Ilma Court ja Silja Höynälä
 

Tule Sinäkin esittämään runojasi RunoRajattoman vapaalle estradille. Ilmoittautuminen paikalla. Väliajalla Tornion Kuvataideseuran buffetti. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa! 
 

Lisätietoja: Sinikka Lappeteläinen lapp.sini.etelainen62@gmail.com tai p. 040 559 0728.

Rovaniemen Wanhat Markkinat 14.-16.8.2015Runoköngäs kutsuu jo nyt!Kaikelle Rovaniemen Wanhojen Markkinoiden markkinakansalle avoin foorumi Runököngäs, Hyde Park-periaatteella markkinayleisöä lähestyvä Poets Corner, kutsuu luokseen kaikkia toimeliaita runoharrastajia.

Tule hetkeksi tapahtuman ytimeen esittämään omaa runosisältöäsi haluamallasi tavalla ja valitsemallasi kielellä. Könkäällä voit myös haastaa ystäviäsi tai muita runon houkuttamia paikalle tulevia nousemaan lavallemme tai ainakin kuulemaan sanomaasi. Tervetuloa myös ohikulkiessasi tilaamaan lavalla vuorollaan runoilevalta aktivistilta henkilökohtainen esitys. Yhden kuultuasi pyydä vielä toinenkin. Tänä vuonna Runokonkäällä tavoitellaan 500 runoesityksen haamurajaa, joka viimevuonna jäi niukinnaukin saavuttamatta.  


Sunnuntaina 16.8.2015 klo 14:00 Jätkänpuiston lavalla kuullaan laadukasta runoutta pohjoisin voimin. Tapahtumassa tavataan nimekkäitä taiteilijoita ja tutustutaan heidän tuotantoonsa. Juonnetun ohjelman haastatteluosuuksissa kuullaan runoruhtinaiden ja -ruhtinattarien kertomaa oman taiteensa ja uransa runollisista vaikuttimista. Tule hämmästy, mihin kaikkeen poeettiset sisällöt voidaan koplata! 

Ilmoittautumiset aikataulutoivomuksineen suoraan Erkki Kailalle 040 3626155 tai eokaila@gmail.com. - Soita, tekstaa tai lähetä sähköpostia.
Hyvää juhannusta ja antoisaa kesää kirjallisuustapahtumien parissa!

Eija Miranda Silventoinen
puheenjohtaja
Lapin Kirjallisuusseura
gsm 040 546 3094
Saarineitamontie 9, 99800 IVALO

lapinkirjallisuusseura@gmail.com
www.lapinkirjallisuusseura.fi
 
Twitter
Facebook
Nettisivut
Pinterest
 
Tiedote on postitettu Lapin Kirjallisuusseuran jäsenille.

 eroa postituslistalta | muokkaa tietojasi 

Email Marketing Powered by Mailchimp