Copy
Elo on hauskaa, kun yhdessä sporttaa!
View this email in your browser
Jukon uusi lastennäytelmä puhuu liikunnan ja yhdessä tekemisen ilosta

Tulevana perjantaina 27.10. lahtelaisessa Teatteri Vanhassa Jukossa saa ensi-iltansa perheen pienimmille suunnattu musiikkipitoinen YstävienSPORTTIpäivä.

Tarina on jatkoa Jukossa viitisen vuotta sitten esitetylle ja ahkerasti keikkailleelle Ystävienpäivälle, jonka kantava teema, erilaisuuden hyväksyminen ja sen rikkaus, on vahvasti mukana myös uudessa näytelmässä. YstävienSPORTTIpäivä tuo mukaan myös liikunnan sekä yhdessä tekemisen tärkeyden ja muistuttaa, ettei nettipelien ääreen pidä liiaksi jämähtää.

Haluamme olla esityksen kanssa nykypäivässä. Tässä ajassa on tarvetta kannustaa sekä pieniä että isojakin ihmisiä pois sieltä ruutujen äärestä, sanoo näytelmän ohjaaja Suvi Halinen.
Halinen ohjasi Jukoon myös Ystävienpäivän ja tammikuussa 2017 ensi-illan saaneen huippusuositun Pekka Töpöhännän.

Käsikirjoituksen ja musiikit esitykseen on tehnyt Vanhan Jukon näyttelijä ja artistinimellä M ahkerasti keikkaileva Minja Koski.
Lauluja kuvaa vahvasti toiminnallisuus. Ne ovat mukana näytelmän tapahtumissa ja tilanteissa, ja kuljettavat tarinaa eteenpäin, kertoo Koski esityksen musiikista.

Urheilulajien parissa näyttämöllä nähdään keskenään erilaiset karvakaverukset Maria Nissi Mari-kissana ja Minja Koski Lari-koirana. Esitys on suunnattu leikki-ikäisille ja sen vuoksi kesto on napakasti noin puolisen tuntia. Esityksiä on yhteensä kymmenen loka- ja marraskuun aikana.

***
Käsikirjoitus ja musiikki Minja Koski
Ohjaus Suvi Halinen
Näyttämöllä Maria Nissi ja Minja Koski
Kissa- ja koira-asut Sari Taponen
Lavastus ja tarpeisto Hanna Kaitila
Musiikin tekninen toteutus Simo Saukkola
Valokuvat Antti Sepponen
Piirroskuva Janne Vasama

 
Esitykset:
pe 27.10. klo 18 (ensi-ilta)
ti  31.10. klo 9.30
to 2.11. klo 9.30
ti 7.11. klo 9.30
su 12.11. klo 11 ja 14
to 16.11. klo 9.30
su 19.11. klo 11 ja 14
la 25.11. klo 14

Kesto noin 35 min. Ei väliaikaa.
Ikäsuositus päiväkoti-ikäisille ja 1.–2.-luokkalaisille

**
Lisätiedot:
- Suvi Halinen p. 040 592 9764
Kuvat: Vanhan Jukon kuvapankki Flickr.com

***
Perusliput (9,50 €) myös www.lippu.fi
- Päiväkotien ja perhepäivähoidon sekä koululaisryhmien lippu: 6 €
- Isänpäivän 12.11. näytöksiin isät vapaalipulla
- Ryhmä- ja erikoisliput vain omasta lipunmyynnistämme: toimisto@teatterivanhajuko.fi tai p. 03 752 0585 ke klo 15–17 ja to klo 16–18.
Teatteri Vanha Juko 
Rautatienkatu 13 
15110 Lahti 

p. 03 7520 585 / 044 339 4143
toimisto@teatterivanhajuko.fi 

www.teatterivanhajuko.fi 
www.facebook.com/teatterivanhajuko
www.flickr.com/teatterivanhajuko

Want to change how you receive these emails?
You can update your preferences or unsubscribe from this list

Email Marketing Powered by Mailchimp