Copy
View this email in your browser

TIINA VAINIO

3.6.-27.6.2020


PALASIN JOEN RANTAAN -
KOTIMATKANI TURUSSA

NÄYTTELY AVATAAN KESKIVIIKKONA 3.6.
TAITEILIJA TAVATTAVISSA
KESKIVIIKKONA 3.6. KLO 15-17
JA LAUANTAINA 13.6. KLO 12-14

Mietin, mikä on minun kotimatkani. Se alkaa Aninkaistenkadulta Tuomiokirkon läheltä ja päättyy Raunistulaan. Kotimatka on niiden välinen reitti joen rantaa pitkin. Kirkkoa vastapäätä laskeudun alas rantapolulle. Tuntuu kuin sukeltaisin alas tunneliin, kostea maa tuoksuu, oksat kaartuvat päälleni, hipovat kylkiäni. Kohtaan kevään herkkyyden, syksyn mehevyyden tai talven karuuden.

Taakseni jää valtava, kaunis ja ristiriitainen, voiman ja vallan, tuomion ja toivon linnake. Tunnen kirkon olemassaolon selkäni takana. Muistan Niilo-setäni kertomukset, miten hän kirkon pienoismallia tehdessään kiipeili kirkon tornissa laskien tiilien oikeita määriä pienoismalliaan varten.

Rantapolulla matkaan jonnekin tämän hetken ulottumattomiin. Matkaan veteen, virtaan, maahan, muistoihin, ajattomuuden syövereihin, kasvien ja mullan maailmaan.

Kotimatkani varrelle kuuluu niin loistoa kuin ryteikköäkin, liejua ja alakuloakin. Siihen kuuluu äkisti elämästä kadonneita alueita ja kohtaloja, jokeen lonsonneita rantoja taloineen, hetkessä olevia kohtaamisia rantapolun varren penkeillä, koko elämää määrääviä päätöksiä pimeydessä.

Näen vastarannan vanhat rakennukset, Jokikadun. Nousen ylös rannan tunnelista, joen polulta. Ohitan asunnottomien yömajan arvaamattomine energioineen ja vaihtuvine väkineen. Pian käperryn omaan pesääni. Palaan arkeen.

Olen ollut kotimatkalla fyysisesti, mutta jokaisella askeleella ehdin miettiä myös elämääni laajemmin. Olen lähempänä asuntoani ja olen lähempänä itseäni, todellista kotiani.


Tiina Vainio, Tapahtumat toistuvat, akryyli kankaalle, 132x140cm, 2020
TIINA VAINIO on työskennellyt laaja-alaisesti kuvataiteen kentällä tehden perinteisten kuvataiteen työskentelytapojen ohella mm. lavastuksia. Hänen teoksiaan on monissa merkittävissä kokoelmissa (Nykytaiteen museo KIASMA/valtio, Koneen Säätiö, Turun ja Tampereen kaupungit, Turun taidemuseo ym.). Vainio on tehnyt myös lukuisia julkisia taideteoksia ja on ollut aktiivinen taiteilijajärjestötasolla, tällä hetkellä mm. Suomen Taidegraafikoissa ja Turun Taidegraafikoissa. Vainio on koulutukseltaan kuvataiteilija, taidepedagogi ja juristi Hänellä on laaja kokemus yhteistyöstä erilaisten tahojen kanssa ja hän toimii mielellään kokeellisissa ja eri aloja yhdistävissä projekteissa maanrakennusurakoitsijoista tanssijoihin ja biologeista tukholmalaiseen kirjontapiiriin.
TULOSSA

SUMMER FAIR´20
30.6.. - 18.7.2020

VAULA VALPOLA
21.7.-9.8.2020

KRISTIAN KROKFORS
11.8.-30.8.2020

JULKAISTAAN MYÖHEMMIN
1.9.-20.9.2020

ROSA HELIN
22.9.-11.10.2020

HEIKKI VIINIKAINEN
13.10.-1.11.2020

NANNA SUSI
3.11.-29.11.2020

Galleria avoinna aukioloaikojen mukaan
TI-PE 11-17, LA 11-14. SU 13-16
HUOM! KESÄLLÄ 1.6. - 20.7. SU SULJETTU
 
Vieraile etänä taiteen parissa www.aurangalleria.com
tai jos olet terve, poikkea galleriassa.
Teostiedot ja -hinnat esillä galleriassa ja verkossa MYYNTIKOKOELMASSA
Contemporary Art since 1985   I   Nykytaidetta vuodesta 1985
Auran Galleria Oy, Yliopistonkatu 7, 20100 TURKU, FINLAND. TI-PE 11-17, LA 11-14, SU 13-16
tel. +358 2 233 3452, +358 40 544 1233 Orvokki, +358 40 733 7775 Rosa
www.aurangalleria.com, email: info@aurangalleria.com
Facebook
Website
Email
Instagram
Copyright © Auran Galleria, All rights reserved.
 






This email was sent to <<Email Address>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
Auran Galleria · Yliopistonkatu 7 · Turku 20100 · Finland

Email Marketing Powered by Mailchimp